sunnuntai 28. syyskuuta 2014

International day

Lapsilla oli torstaina koulussa International Day ja tunnelma oli kuin olympialaisista. Koululaiset olivat jaettu oman kansallisuutensa perusteella ryhmiin ja niitä ryhmiä oli reippaasti yli 50. He saapuivat vuoron perään liikuntasaliin musiikin soidessa ja ylpeästi oman maansa lippua kantaen. Muutamaa maata edusti vain yksi koululainen kuin taas amerikkalaisia, unkarilaisia ja olikohan se japanilaisia oli reippaasti yli parikymmentä koululaista edustamassa omaa maataan. Suomalaisia lapsia siellä oli 7, mikä oli suurin piirtein keskimäärä muidenkin maiden kohdalla. Siinä opetettiin samalla lapsille, että ei ole väliä mistä päin maailmaa olet, kaikki ovat silti samanarvoisia. Lipunkantajat tekivät vielä lopuksi, kun kaikki maat olivat saapuneet saliin, kunniakierroksen salin ympäri. Tämän perheen tyttö oli valittu kantamaan suomenlippua ja hän oli todella innoissaan ja ylpeä tehtävästään, mistä hän suoriutui hyvin. Koululaiset esittivät yhdessä laulun vanhemmilleen ja siinä oli vähän muutakin ohjelmaa. Oli kyllä hieno kokemus päästä katsomaan tämä joka vuotinen tapahtuma, mikä oli todella mahtava kokemus.
Tämän jälkeen lapset ja vanhemmat pääsivät kävelemään Walk The Wish:in, jolla kerättiin rahaa sairaille lapsille. Reittinä oli joko 5 km metsäreitti tai urheilukentän ympäri kävelemistä niin monta kertaa kuin haluaa. Vanhin lapsista lähti juoksemaan kavereiden kanssa metsäreitin ja me muut jätiin kentälle, jonka me juuri ja juuri kierrettiin kerran :D Näitä nuorimmaisia ei oikein kiinnostanut ympäri kävely, joten jäätiin sitten leikkipuistoon leikkimään loppu ajaksi. Koulu tarjosi myös ruoan tämän jälkeen.

Perjantaina lapsilla olikin sitten vapaa päivä, koska opettejilla oli joku suunnittelupäivä koulussa. Ensimmäistä kertaa vietettiin koko päivä yhdessä, mitä jännitin hieman etukäteen. Mutta se meni loppujen lopuksi hyvin. Leivottiin suklaakeksejä ja käytiin leikkipuistossa, missä oli lapsien koulukavereitakin leikkimässä. Ihan kaikilta tapaturmilta ei vältytty, mutta ei ne menoa haittannut..
             Lauantai-iltana laitoin ensimmäistä kertaa lapset nukkumaan, kun vanhemmat lähtivät ulos syömään. Vietettiin lapsien kanssa leffailtaa popcornin ja suklaavanukkaan voimin. Iltapesujen jälkeen sain lapset omiin sänkyihinsä, vaikka ei nyt ihan aikataulussa pysyttykkään :D Nuorimmainen nukahti onneksi heti, mutta keskimmäisen kanssa se vei aikaa... Mutta kaikki nukkuivat onneksi kun vanhemmat palasivat takaisin! Ilta meni ihan mukavasti ja hyvin selvisin kitinöistä huolimatta :)

maanantai 22. syyskuuta 2014

Bored!?

Jotenkin tämä kuukausi on mennyt tosi nopeesti, kohta on lokakuu ja siitä ei ole enää pitkä matka jouluun ;) ihanaa!! Kohta voi aloittaa jouluhössötyksen !! Näin jouluihmisenä joulun odotus ja suunnittelu on yksi vuoden parhaimmista ajoista. Mutta jos nyt vielä pysytään syyskuussa (muutama päivä ;D). Nyt iski täällä ollessa ensimmäistä kertaa kunnon vitutus/ tylsistymisyys/ laiskuus. Ajattelin ottaa viikonlopun ihan löhöilyn merkeissä, ei siis mitään kaupunkiin tutustumista. Sinänsä ideana ihan hyvä, mutta aika tuli ihan liian pitkäks eikä ollu inspistä tehdä mitää järkevää, onneks viikonloppu on jo ohi! Ehkä siihen vaikutti hiukan sekin, että olin yksin ekaa kertaa koko talossa koko viikonlopun ja oli aika hiljasta. Kävin uimassa, luin kirjaa ja kattelin elokuvia, mutta jotain muutakin oli keksittävä, niin lähdin käymään WestEndissä, joka on tähän astisista ostoskeskuksista suurin. Sinne oli helppo mennä, ei tarvinnut kuin astua metrovaunusta ulos niin oli jo ostoskeskuksen ovella. Ei tarvinnut edes ulos mennä, kätevää!         
 Nyt löysin myös oikeaan paikkaan, kun menin käymään kaupungin vanhimmassa kahvilassa, Ruszwurm:issa, 1827 vuodesta lähtien tähän päivään asti ollut toiminnassa. Kahvila sijaitsee Castle Hill:ssä ja oli todella todella pieni paikka. Muutama pöytä sisällä ja muutamia pyötiä myös ulkona. Oli kyllä tunnelmallinen paikka ja leivonnaiset näyttivät todella hyville. Tuli itse maistettua Ruszwurmin kreemi leivosta, joka jo nimestä päätellen on todella kreeminen. Korkea leivos, jossa vaniljakreemiä lehtitaikinalevyjen välissä, oli kyllä hyvän makuinen, vaikkakin matalampi leivoskin olisi riittänyt :D

Aikaisemmin tällä viikolla kun oltiin ajamassa vanhimman pojan futistreeneihin niin nuorimmainen oli piirtänyt automatkalla kuvan minusta ajamassa autoa. Auton merkki oli kuulemma Nissan, vaikka kuvassa näyttää lukevan sos tai 505 :D Aika ihana piirrustus, oli pakko laittaa se tänne näytille :)


maanantai 15. syyskuuta 2014

I did it!!

Kiitos sateen, emme päässeet viinifestivaaleille! Ulkoilmatapahtuman yksi huonoimmista puolista :/ Harmi!! Mutta eipä tuo illan viettoa haitannut, tuli tavattua kansainvälisiä opiskelijoita. Ja yllättävän paljon täällä on opiskelemassa lääkiksessä tai muissa yliopisto-opinnoissa suomalaisia opiskelijoita.

Sunnuntai aamulla sitten kiireellä tavarat kasaan ja valmiiksi juoksua varten. Eikä se aamu nyt sujunut ihan niin hyvin kuin olisi voinut mennä. Ensinnäkin mietin, että miten saan kilpailunumeron kiinni paitaan kun ei ole hakaneuloja!? Yritän sitten etsiä jotain hakaneulan tapaista, mutta enpä löydä muuta kuin lankaa ja neulaa. No hätä keinot keksii, ompelin sitten kulmat kiinni paitaan. Illalla sitten löydän samaisesta kirjekuoresta, missä kilpailunumero oli, hakaneuloja!! Hyvä minä!! Kiireellä tulee juostua bussiin, mistä melkein myöhästyin, mutta pääsin perille ajoissa ja loppu päivä sujuikin hyvin :) Hyvin jaksoin juosta koko matkan, vaikka 10 km jälkeen vauhti hidastuikin ja usko meinasi loppua. Mutta kerran tänne asti tulin ja osallistuin niin periksi ei annettu. Ja loppujen lopuksi loppu matka ajallisesti sujui aika nopeasti, vaikka kilometrit eteni hitaasti. Jos olisin yksin juossut niin olisin lopettanut jo varmaan 5 km jälkeen, mutta massassa juoksemisen ansiosta sen jaksoi. Aikaa meni tarkalleen 2h21min11sec / 21km. Täytyy sanoa, että se oli aivan kamalaa ja mahtavaa samaa aikaa, mutta olen ylpeä itsestäni että pääsin maaliin asti. Vähään aikaan en ole menossa juoksemaan, paikat sen verran kipeinä :D Ei pitäis istua ollenkaan, koska sitten liikkeelle lähtö on hankalaa kun lonkkiin ja lantioon sattuu.
Juoksioita siellä oli varmaan 10 000 ympäri maailmaa, joista yli 1000 oli ensikertalaisia niin kuin minä :) Reitti alkoi Heroes´s Squaren läheltä ja kierteli molemmin puolin jokea eri nähtävyyksien ohi ja päätyi takaisin Heroes´s Squareen. Eikä muuten satanut ollenkaan koko tuona aikana. Taivas oli täys tummia pilviä, mutta se alkoi satamaan ja ukkostamaan illalla, joten oli tosi hyvä keli juosta, onneks! Maaliin tullessa saatiin mitallit ja ns. eväspussi, missä oli suklaapatukoita ja -keksejä, omena ja vettä. Arvaa vaan tekikö mieli suklaata lenkin jälkeen, yök! Mutta maassa maan tavalla. Mitalliinkin sai kaiverruttaa oman nimen ja juoksuajan jos halusi. Nyt mulla on elämäni ensimmäinen mitalli nimellä ;) Loppupäivä sujuikin sitten vaan makoillessa ja levätessä. Kaiken kaikkiaan jäi kyllä mahtava olo 21 km jälkeen (,ehkä joskus uudestaan sama matka :P)


lauantai 13. syyskuuta 2014

Henkisesti valmistautunut(ko?)

Tänään hain City Parkista, missä on puoli maratonin lähtö- ja maaliviiva, kilpailunumeron ja kilpailupaidan. Kisaan numerolla 9479, toivottavasti se on hyvän onnen luku ;). Olen yrittänyt tässä viimisen viikon aikana valmistautua niin hekisesti kuin fyysisestikkin. Lenkillä olen käynyt viikoittain pari kolme kertaa heti siitä asti kun saavuin tänne, joten ihan sohvaperuna sitä ei ole oltu :D Huomenna aamulla aikainen herätys ja 9 aikaan juoksemaan. Huomiselle on vaan luvattu vesisadetta ja kuuroja :/ mikä eiiiii ole hyvä. Toivotaan, että aamupäivä olisi sateeton, muuten olen kuin uitettu koira... mahtavaa!!
No se on onneksi huomisen murhe, tänään lähden viettämään lauantai-iltaa viinin ja hyvän seuran pariin. Buda linnassa on tänä viikonloppuna viinifestivaalit, joka on ihan joka vuotinen tapahtuma. Tänä vuonna Italia on vieras maana. Sinne siis!! :)
Kerron sitten viikonlopun jälkeen, että miten sitä selvittiin. Siihen asti adios amigos! :)


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Näin tällä kertaa!!

Tuli sitten ilmoitettua itseni 29th Wizz Air Budapest Halfmaratoniin, joka on ensi viikon sunnuntaina. Viikko sitten näin ilmoituksen siitä ja ajattelin että mitenköhän sitä pärjäisi tuolla. Sillä kertaa en tehnyt asian eteen mitään, mutta perjantai iltana tuli sitten luettua uudestaan siitä ja sen suurempia ajattelematta ilmoittauduin mukaan. Apuaa!! Olikohan se ihan järkevä veto, 21 km!!! Mitä en ole koskaan aikaisemmin juossut... Noo nyt sitten jännityksellä odotan ensi viikkoon, että miten sitä selvitään siitä. Kunhan nyt maaliin pääsisi, ajalla ei niinkään ole tässä vaiheessa mitään väliä. Onneksi on kannustus joukot mukana :)

Eilen tuli käytyä kävelemässä Margaret saaressa, joka on pari kilsaa pitkä saari. Näin viikonloppuna siellä oli paljon lapsiperheitä viettämässä päivää ja tajuton määrä lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Varmaan harjoittelemassa puol maratonia varten ;D Saarelta löytyy urheilukenttä, leikkipuistoja, uimapaikka, jossa on paljon erilaisia liukumäkiä, ravintoloita, ulkoilmateatteri, spa, puutarhoja, vanhoja rakennuksia (näytti pikku kirkoilta), nunnaluostarin rauniot ja kasapäin pää-patsaita (ketä lie..).. Hyvä paikka piknikille taikka viikonlopun viettoon, oli kaunis ja rauhallinen paikka.


Nunnaluostarin raunioita


Tänään sitten tuli käytyä vähän shoppailemassa ja tutustumassa Castle Hill:ssä, joka on niin sanottua vanhaa kaupunkia. Sieltä löytyy erilaisia museoita, kuten Budapest history museum ja erilaisia gallerioita. Samalla alueella on myös Buda Lutheran kirkko, St Mary Magdalene kirkko ja tämän alueen suurin kirkko, Mátyás kirkko. Löytyy sieltä myös Fishermen´s bastion ja Buda linnan labyrintti missä tuli käytyä. Labyrintti on 1200 metriä pitkä sokkelo, josta löytyy luolia, kellareita ja vankityrmiä. Ei kylläkään sovi pimeiden, haisevien ja ahtaan paikan kammoisille, mutta mielenkiintoinen paikka. Ja kuulemma itse Drakula on heitetty sinne tyrmään vuonna 1462 jonkun tarinan mukaan. 
Mun oli myös tarkoitus käydä kaupungin vanhimmassa kahvila/konditoriassa mikä sijaitsee myös vanhassa kaupungissa, mutta erehdyin paikasta :D Luulin olevani oikeassa paikassa ( sillä hetkellä en enää muistanut kahvilan nimeä), mutta näin jälkeen päin voin sanoa että en ollut oikeassa! Mun piti käydä Ruszwurm nimisessä kahvilassa, mutta olinkin käyny Kavehazza, jossa söin kuivan (mun makuun olevan) sacherkakun. Täytyy käydä uudestaan kokeilemassa joku päivä, jos sitten päätyisin oikeaan paikkaan ;)

Mátyás (Matthias) kirkko

Fishermen´s Bastion


Buda linna




Taas näitä leijonoita vartioimassa ;)



Tässä taisi olla Dragulan hauta tai muistomerkki

Päitä miekan päissä 


Ja vähän sen aikakauden tyyliä