sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Valintakokeita...

Viime päivityksestä onkin jo vierähtänyt tovi. 17. päivä olin juoksemassa coca-cola run tapahtumassa, ajoilla 28min/5km ja n.1h4min/10km. Näiden kahden juoksumatkan välissä oli puolentoista tunnin paussi, joka hiukan verotti jaksamisesta. 10km matka tuntui loputtomalta ja tuntui kuin jaloissa olisi ollut lyijypainot. En ollut tyytyväinen tulokseen, mutta pääsinpähän maaliin asti! 
Samana iltana oli lento Suomeen ja aikaisin seuraavana aamuna suuntana Lahden taide- ja muotoiluinstituutin valintakokeet. Neljä päivää siellä meni ja alku sujui hyvin, kunnes viimiset päivät meni ihan perselleen. Tänä vuonna ei kyllä sieltä tule hyväksyttyä kutsua! Mutta onneksi muutaman viikon päästä on toiset valintakokeet Lapissa, jospa siellä menisi paremmin. 


Kuva juoksupaidasta ja mitalista, jonka sain sekä löytyihän se oma nimikin osallistuja listalta :D


Mahtui Suomessa oleskelun aikana myös aurinkoinenkin päivä sateisten joukkoon. Voikukat olivat parhaimmillaan kun taas Unkarissa voikukkien aika on mennyt jo ohi jonkunen aika sitten. Sen verran edellä täällä ollaan :) 


Tämäkin kaveri oli kasvanut ihan hirveästi viime näkemiseltä :)

Kuun viimeinen viikko on mennyt mukavasti, alkuviikko oli kylmä ja pilvinen mutta viikonloppua kohden ilma on muuttunut aurinkoiseksi ja lämpöiseksi. Eilen tuli uitua lasten kanssa heidän omassa ulkoilma uima-altaassa pariin otteeseen joten talviturkki on nyt heitetty, vaikkei se luonnon vedessä uimista ollutkaan. Huomenna onkin jo kesäkuu ja viimeinen kuukausi alkaa siitä! :)

torstai 7. toukokuuta 2015

Formula tunnelmissa!

Pitkästä aikaa pitkä viikonloppu takana, perjantaina perhe lähti lomalle Maltalle ja he tulivat maanantaina takaisin, joten sain nauttia hiljaisuudesta :) 
Perjantaina, vappu päivänä, täällä oli Nagy Futam III (Great Race III). Tapahtumaa oli koko päivälle, päivän aloitti Red Bull Air Race, jolloin taivaan täytti erilaiset lentokoneet. Viiden vuoden paussin jälkeen taivaalla nähtiin unkarin lahjakkaimpia lentäjiä. 





Moottoriurheilu tapahtumaa jatkoi meidän oma poika, Kimi Räikkönen. Ja täällä ihmiset osaavat lausua hänen nimensä aivan oikein, mistä olin yllättynyt. Yleensä ä-kirjain tuottaa vaikeuksia, mutta tämän kansan lausumana Räikkönen lausuttiin täydellisesti oikein! Kun toimittaja haastatteli häntä ja muita tapahtuman aikana englannin kielellä niin joku tulkkasi heidät unkariksi heidän puheen päälle ja kaiuttimista kuunneltaessa siitä ei saanut mitään selvää. Ei mitään järkeä!! Olisi ollut kiva kuulla mitä he puhuivat... Kimi ajoi muutaman kierroksen kaupungissa vanhalla ferrarillaan, mistä onnistuin näkemään pienen punaisen vilauksen väkijoukon seasta. Ihan tajuttoman kova ääni formula-autosta lähtee, kun se oikeen tarkoituksella kaasuttaa ja itse seisot reilun 10-20 metrin päässä sekä ihan mukavaa vauhtia se kulkee :D Eli nyt voin sanoa "nähneeni" Kimin! (Ainakin ajamassa formulaa ;) ). 




Kaupungin komeat vuokrapyörät pääsivät myös kuvaan ;D

Kimin jälkeen reittiä ajoivat ralli-autot, Fia European Truck Racing Championship, mikä oli aika huvittavan näköistä. Rekkojen keulat ilman sitä isoa konttia ajoivat reittiä :D jonka jälkeen moottoripyöräilijät. 

Viikonlopun aikana sain myös aikaiseksi käydä Outletissä, missä on ollut tarkoitus käydä jo useita kuukausia sitten. Pienten navigointi virheiden jälkeen löysin paikan, joka muistutti hieman Keskisen kyläkauppaa. Rakennukset olivat rakennettu laajaan ympyrään, jonka sisällä ja ulkona oli parkkipaikat ja  merkkikauppoja tajuton määrä. Tunnelma oli vähän kuin pienessä kylässä. Ei sieltä kyllä mitään erikoista löytynyt muuta kuin uudet juoksukengät.

Ilmoittauduin nyt myös ensi viikonloppuna järjestettävään 20th Coca-Cola wake your body women's running gala. Juoksumatka vaihtoehtoina ovat 2km, 5km, 10km, 10+5km, 10+5+2km sekä 5+2km. Itse ilmoittauduin 10+5km matkalle. Reilun viikon päästä pääsee taas juoksemaan oikeen kunnolla. Saman juoksupäivän iltana olisi myös lento Suomeen. Sain nimittäin kutsun 4 päiväisiin valintakokeisiin! Jospa tänä vuonna onnistaisi ja pääsisi sisään :) pitäkää peukkuja!! Seuraavan kerran sitten päivittelen blogiani suomesta :)