lauantai 28. helmikuuta 2015

Loma tuli ja meni...

Siitä on tainnut kulua jo kolme viikkoa viime päivityksestä. Lapset ovat olleet vuoron perään kipeinä ja juuri kun he olivat tervehtyneet niin vuorostani minä tulin kipeäksi. Siinä meni pari päivää vain nukkuen ja toivoen että on jossain kunnossa että pääsee lentämään Suomeen lomalle. Onneksi kuume hellitti siihen mennessä niin pääsin lähtemään Suomeen vaikka olo oli muuten kamala. 
Toissa viikolla Unkarissa vietettiin Farsang juhlaa, joka oli jonkin sortin karnevaali. Ei nyt kuitenkaan sellainen karnevaali kuin Brasiliassa. Unkarilaiset enemmänkin kokoontuvat yhteen syömään ja juhlistamaan farsangia, joka on eräänlainen hahmo/peikko :D Koulussa lapset olivat askarrelleet itselleen naamarit ja perjantaina koulussa juhlittiin tapahtumaa. 
Viime viikon tiistaina Putin oli ollut käymässä Budapestissä, punomassa jotain omia juonia varmaankin :D osa kaduista ja paikoista oli suljettu juuri tämän herran takia, jotta hän pääsisi kulkemaan rauhassa. Pyh sanon minä!!!! Kauheat turvatoimet tollasen järkyttävän ihmisen takia... Mutta on Budapestiin onneksi mielenkiintoisiakin vieraita tulossa, nimittäin Tom Hanks. Hän olisi ensi kuussa tulossa kuvaamaan uusinta Da Vinci koodi elokuvaa. Ei auta sitten muuta kuin lähteä päivittäin kiertelemään keskustaa ja toivoen että törmäisi kyseiseen herraan :)

Tällä viikolla olin käymässä Suomessa ja suunnitelmissa oli, että pääsisi hiihtämään. Mutta toisin kävi...lumi oli hävinnyt jonkin mystisesti :D Ensi vuonna sitten uusi yritys! Mukavaa silti oli ja äkkiä se viikko kuluikin. Nyt on hiukset taas saatu kuntoon, kiitos millalla :) ja tuli käytyä myös pitkästä aikaa elokuvissa. Fifty shades of grey tuli käytyä katsomassa, mutta täytyy sanoa että kirjana oli paljon parempi. Niin se taitaa kyllä aina olla, ei sitä kirjaa saa millään niin hyvin muutettua elokuvaksi. Mutta onkaan nähty. Tuli tavattua taas ihania ihmisiä, seuraavan kerran sitä nähdäänkin luultavasti kesällä :/  onneksi keväälle on paljon suunnitelmia ja tekemistä niin aika sujuu nopeammin... :) 
Tällä hetkellä lentokentällä odotellaan lentoa ja tuli nähtyä äsken Irina Björklund. Onkohan meillä sama määränpää ;)
Siazto!!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Designia elämään

Mulle on näköjään muovautunut oma kantapaikka tänne Budaan, tälläkin hetkellä taas täällä tietyssä Starbucksissa kirjottamassa blogia, juomassa teetä (kahvilaketjussa tiedetään :D), viettämässä sunnuntaita kansainvälisessä ympäristössä. Vaikka näitä Starbuckseja onkin täällä joka kulmassa, niin tämä on ehdottomasti paras niistä (vaikken muissa ole käynytkään ;) ). Sopivasti keskelle kaikkea, mutta silti sopivasti rauhallisella paikalla. 

Viime viikolla mulla alkoi Interior Design kurssi, jota pitää unkarilainen englantia puhuva sisustusammattilainen, joka on työskennellyt Espanjassa useamman vuoden ja muutama vuosi sitten muuttanut takaisin Budapestiin. Hän on jopa käynyt Suomessa, osa hänen häämatkaansa sijoittui sinne ja on käynyt myös Porvoossa. Maailma on näköjään todella pieni :) 
Kurssi kestää pari kuukautta, kerran viikossa. Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin piirtämään floor plan jostakin huoneesta ja tällä viikolla harjoiteltiin miten huonekalut tulee piirtää sekä sijoittaa suunnitelmaan. Osittain asiat ovat entuudestaan tuttuja, mutta täytyy sanoa, että tein viisaan ja hyvän päätöksen kun ilmoittauduin kurssille. Sieltä saa paljon hyviä, uusia ideoita ja siellä on mukava ilmapiiri. Meitä on siellä 10 ihmistä eri puolita maailmaa, kuten Italiasta, Ukrainasta, Ranskasta.. Useimmat heistä ovat tulleet kurssille hakemaan uusia inspiksiä sisustukseen ja osa on juuri muuttanut Budapestiin ja kämpät ovat vielä sisustamatta.

Vanhin lapsista oli koko tämän viikon kuumeessa ja nyt onneksi terve. Eilen hänellä oli jalkapallo ottelu paikallisia vastaan ja he hävisivät 2 peliä 3:sta. Yli puolet joukkueesta oli sairastanut edellisellä viikolla, flunssa aalto meneillään täällä. Itse onneksi säästynyt pahimmalta, mitä nyt yskän ja nuhan kourissa täällä ollaan. Toivottavasti vaan ei iske parin viikon päästä kun pääsee lomalle :/ olis niin mun tuuria! 

Eilen tuli käveltyä oikeen kunnon lenkki parin asteen pakkasessa ja ihanassa auringon paisteessa. Puolitoista tuntia tuli käveltyä eli kilometrejä tuli ihan reippaasti. Silloin myös tajusin että tulen kaipaamaan tätä paikkaa kun lähden täältä. Keskustaa, luontoa, ihmisiä... Täällä on ihan hirveesti polkuja metsissä ja maisemat on kauniita. Niin erilaista kuitenkin kuin Suomessa :) täytyy vaan nauttia vielä kun voi!!

              



                                     
                                                                Näillä mennään....!