Nyt on täälläkin ensimmäiset lumihiutaleet bongattu. Torstaina olin näkevinäni jos silmiin uskomista. Nyt on lämpötila pudonnut 0 asteeseen ja ilma ei ole mikään paras, sumusadetta mikä tuntuu tosi kylmältä ihoa vasten.
Keskiviikkona lapsilla oli koulussa Thanksgiving lounas jonne oli myös perhe kutsuttu syömään kalkkunaa, maissia, perunamuussia, karpalohilloa ja omenapiirakkaa. Perheen äiti oli vielä työmatkalla ja isä töissä, joten päätin sitten lähteä heidän sijasta koululle. Se olikin minun elämäni ensimmäinen Thanksgiving lounas. Ruoka oli ihan hyvää, perus kouluruokaa muistuttaen. Tämän nuorimmaisen lapsen (3.v) reaktio siihen kun näki, että joku oli tullut hänen kanssaan syömään oli aivan mieletttömän suloinen. Hymyili ja naureskeli ja jaksoi syödä koko ruoan (hiukan autettuna kylläkin) ja sanoi että oli tosi kiva kun tulin syömään hänen kanssaan. Kotiin päästyäänkin iloitsi vielä siitä, että olin ollut hänen kanssaan syömässä. Vähän erilainen kouluruokailu tuona päivänä! :) Tuon päivän takia lapsilla olikin sitten pitkä viikonloppu, torstaista sunnuntaihin. Onneksi ei tarvinnut kuin viettää torstai lasten kanssa kun lasten äiti vietti vapaa päivää lasten kanssa perjantaina.
Torstaina aukesi Budapestin joulumarkkinat Vörösmarty ter:illä ja ne on vuoden loppuun asti siellä. Kävin sitten viikonlopun aikana katsastamassa millainen meno siellä oli. Paljon oli kojuja pystytetty ja erilaisia myyntituotteita sieltä löytyy. Aika perus markkinat, ei mitään erikoista. Mutta mukava joulutunnelma siellä oli joulukuusen ja jouluvalojen (jotka eivät näy näin päiväs aikaan kunnolla) sekä hot wine- juoman ansiosta ;) Lumi vaan puuttuu!
Tänään sunnuntaina käytiin City Park:issa katsomassa sirkusta, Zero Gravitation. En ole aikaisemmin käynyt sirkuksessa, joten tuli sekin koettua tällä reissulla ensimmäistä kertaa. Sinne lähti myös kolme muuta suomalaista perhettä mukaan katsomaan, osa oli myös ensikertalaisia ja toisille se oli jo jokavuotinen traditio. Hauskaa siellä oli! Ohjelman aloitti Laserman, joka veti aika huikean shown. Valoillakin saa aikaiseksi hienon ja näyttävän ohjelmanumeron kunhan tietää mitä tekee ;) Perus akrobatiat, ihmispyramidit, pelle ja köysillä taiteilevat sieltä löytyi. Ja mikä määrä eri rotuisia ja kokoisia koiria sillä yhdellä kaverilla oli siinä ohjelmanumerossa, huh huhh!! Niitä oli varmaan parisen kymmentä, siinä on jo mennyt mukavasti aikaakin niiden opettamiseen. Oudoin ja ehkä epämukavin (naisen ilmeestä pystyi nimittäin välillä päättelemään) numero oli eräs nainen, joka roikkui ilmassa hiuksiin kiinnitetyllä vaijerilla/köydellä. Siellä se ilmassa hyppeli ja pomppeli samalla kun hiuksista pidettiin kiinni. Saa olla aika kova kipu kynnys tuolla naisella, että pystyy noin tekemään ! Paras numero oli ehkä viimeinen Kanadasta oleva ryhmä, joka hyppi trampoliinilla. Kuulostaa näin todella tylsältä, trampoliinilla hyppivät ihmiset!! Mutta se miten ne sen tekivät oli aika hauskaa ja taitavaa. Kaksi tuntia siellä vierähti, jonka jälkeen käytiin Hard Rock Cafessa syömässä, joka oli myös minun ensimmäinen kerta täällä Budapestissä. Tällä viikolla on tullut siis koettua monta uutta asiaa :)
Huomenna lapsilla on koulussa CrazyHairDay, saa nähdä mitä aamulla saadaan aikaiseksi vai saadaanko mitään ;)
Kuvia ohjelmanumeroista ja tietoa sirkuksesta löytyy täältä: http://www.fnc.hu/eng/our-show Kannattaa käydä vilasemassa kuvat! :)
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
tiistai 25. marraskuuta 2014
Suomi ruokaa!!
Viime viikolla saatiin syödä suomalaisia karjalanpiirakoita. Perheen äiti oli tilannut niitä paikallisesta suomalaisesta leipomosta, Finn Kenyér:istä. Minulle tuli yllätyksenä, että täällä on suomalaisen perustama suomalaisia tuotteita tekevä leipomo. Se on ollut toiminnassa nyt kaksi ja puoli vuotta ja näyttäisi tuotteet kelpaavan niin paikallisille kuin täällä asuville suomalaisillekin :) Karjalanpiirakat maistuivat hyville, tuli kotoisa olo! Leipomo valmistaa erilaisia leipiä, makeita piiraita sekä sesonki aikaisia suomalaisia tuotteita, kuten runebergintorttuja.
Viikonloppuna lasten isovanhemmat tulivat käymään ja lähtevät huomenna takaisin Suomeen. He toivat tullessaan suomalaista ruokaa, kuten ruisleipää, hernekeittoa, sinappia... :P Minulla on ollut helpot pari päivää, kun isovanhemmat ovat kuljettaneet lapset kouluun ja harrastuksiin sekä laittaneet ruokaa. Vanhemmat ovat työmatkalla, siksi olen saanut tänne apuvoimia. Lasten aamurytmi ja tahti on tuplasti nopeampi näin isovanhempien komennusten saattelemana mikä on kyllä ihan hyvä!!
Viimeviikolla ei tapahtunut muuten mitään kummallista, arki kulkenut samalla tavalla ja on tullut käytyä lenkkeilemässä (aina kun on saanut itsensä ylös :D) Ja esivalintatehtävien tekoa, mikä tuottaa pään vaivaa tällä hetkellä. Päässä on ideoita mitkä vaikuttavat hyville, mutta kun yrität toteuttaa niitä paperilla se ei olekkaan niin yksinkertaista. Tässä muuten kuva lenkin varrelta mikä ei ihan välitä sitä tunnelmaa mitä paikan päältä sai. Pimeä ilta, tähti taivas ja kaupungin valot!! Mielettömän kaunista :)) Iso valaistu rakennus on parlamenttitalo joten joen toisella puolella ollaan.
Viikonloppuna lasten isovanhemmat tulivat käymään ja lähtevät huomenna takaisin Suomeen. He toivat tullessaan suomalaista ruokaa, kuten ruisleipää, hernekeittoa, sinappia... :P Minulla on ollut helpot pari päivää, kun isovanhemmat ovat kuljettaneet lapset kouluun ja harrastuksiin sekä laittaneet ruokaa. Vanhemmat ovat työmatkalla, siksi olen saanut tänne apuvoimia. Lasten aamurytmi ja tahti on tuplasti nopeampi näin isovanhempien komennusten saattelemana mikä on kyllä ihan hyvä!!
Viimeviikolla ei tapahtunut muuten mitään kummallista, arki kulkenut samalla tavalla ja on tullut käytyä lenkkeilemässä (aina kun on saanut itsensä ylös :D) Ja esivalintatehtävien tekoa, mikä tuottaa pään vaivaa tällä hetkellä. Päässä on ideoita mitkä vaikuttavat hyville, mutta kun yrität toteuttaa niitä paperilla se ei olekkaan niin yksinkertaista. Tässä muuten kuva lenkin varrelta mikä ei ihan välitä sitä tunnelmaa mitä paikan päältä sai. Pimeä ilta, tähti taivas ja kaupungin valot!! Mielettömän kaunista :)) Iso valaistu rakennus on parlamenttitalo joten joen toisella puolella ollaan.
tiistai 18. marraskuuta 2014
Joulupipareita!!
Terveisiä täältä tuulen ja sateen keskeltä!
Perjantaina oli Suomi-Unkari jalkapallo-ottelu täällä Budapestissä, jonka perheen vanhemmat ja vanhin poika kävivät katsomassa. Eipä suomipojilla kauheen hyvin ollut mennyt. Hävisivät 1-0 ! Mutta sentään saivat pelata suomalaisen yleisön voimin. Joku aika sitten Unkari-Romania välisessä pelissä oli jouduttu käyttämään yleisössä kyynelkaasua, oli meno mennyt vähän hurjaksi. Siksi oli hiukan vaakalaudalla, että ottelun lippuja tuli myyntiin ja suomalaiset pääsisivät sinne katsomaan. Sillä aikaa kun muut olivat katsomassa ottelua, niin me leivottiin joulupipareita. Hienoja ja hyviä niistä tulikin kahden pikkuleipurin voimin! Mutta voin sanoa, että Ikean piparkakkutaikinaa ei kannata ostaa ( ja juuri sitä me käytettiin), koska se ei maistu niin hyvälle, varsinkaan raakana ;) Paistettuina ne olivat ihan syötäviä.
Viikonloppuna perhe täällä juhli pikkujoulua kahden muun suomalaisen perheen voimin, joissa on myös suht saman ikäisiä lapsia. Joten menoa riitti!! Ja ainoat suomalaiset herkut jotka liittyivät jouluun olivat lasten leipomat joulupiparit. Nyt kaipaan jo joulutorttuja, niitä on ikävä!!
Ostoskeskuksissa, kaupoissa ja keskustan kaduilla on jo joulutunnelmaa. Kaupat myyvät jouluaiheisia tuotteita ja soittavat joulumusiikkia. Ihana pyöriä kaupungilla joulumusiikin seassa!! Saa hyvälle tuulelle :)
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Sütnicake
Nyt viikonlopun aikana Museum of Applied arts:ssa järjestettiin ensimmäistä kertaa Sütnicake confectionary and cake festival. Siellä oli monen eri konditorian ja leipomon pisteitä mistä pystyi ostamaan heidän tuotteitaan, kuten kuppikakkuja, piirakoita, kakkuja, konvehteja, macaronsseja, karkkia... sekä leivonta tarvikkeita myös. Macarons fanina päätin ostaa ja kokeilla muutamaa erikoisen kuuloista täytettä, lakritsivaahtokarkki, mustikka, laventeli ja suklaakahvi. Täytyy sanoa, että nyt söin täällä ensimmäistä kertaa todella hyviä macaronsseja. Nyt ne maistuikin jollekin :)
Tällä tapahtumalla oli myös teema: Alice in Wonderland. Teeman mukaisesti ammattilaiset sekä amatöörit olivat tehneet fantasiakakkuja ja pääsivät näin näyttämään parhaat taitonsa kakkukisassa. Osa kakuista oli tosi pelkistettyjä ja tylsiä, mutta suurin osa kakuista oli todella hienoja, mielikuvitusta oli todellakin käytetty. Tässä taidon näytteitä..
Tällä tapahtumalla oli myös teema: Alice in Wonderland. Teeman mukaisesti ammattilaiset sekä amatöörit olivat tehneet fantasiakakkuja ja pääsivät näin näyttämään parhaat taitonsa kakkukisassa. Osa kakuista oli tosi pelkistettyjä ja tylsiä, mutta suurin osa kakuista oli todella hienoja, mielikuvitusta oli todellakin käytetty. Tässä taidon näytteitä..
PipiCake:n esittelypisteen kakkuteos
PipiCake:n sokeritöitä
Tämä on yksi mun lemppareista!
Ja tässä yksi niistä tylsistä ja keskeneräisen näköisistä.
Tämä on myös yksi mun lemppareista!
Tuli myös viikonlopun aikana syötyä ensimmäistä kertaa perinteistä unkarilaista Gulassi- keittoa. Odotin kyllä hiukan parempaa!! Sinänsä maku oli ok, vaikka olisi mausteita voinut olla vielä enemmänkin. Ja niitä syötäviä paloja, porkkanoita ja lihoja sai onkia sieltä lautaselta ja oli siellä ällöttäviä läskin palojakin... Paikka oli Aurum Bistro, aivan keskustan lähellä. Täytyy ehkä maistaa myös jossain toisessa paikassa niin voi sitten päättää, että onko se aina tuollaista vai vaan tässä kyseisessä paikassa. Mutta tuon paikan Gulassisoppaa en suosittele!!
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Halloween!
Apua!! Mihin tämä aika katoaa?!! Justhan oli lokakuun ensimmäinen päivä ja nyt ollaan jo marraskuun puolella. Täällä marraskuinen keli on hiukan syksyisempi vielä kuin Suomessa. Lämpötilat vaihtelee +5-15 asteen välillä. Ihanan pitkä syksy :))
Sain viime viikolla Raskasta tuliaisia. Aitoja alkuperäisiä ranskalaisia macaronsseja. Nnamm!! Ne on aivan ihania, mistään muualta ei saa yhtä hyviä. Arvatkaa vaan tuliko hirveä himo niihin. Täytyy tulla joku kerta Ranskan kautta kotiin :D
Sain viime viikolla Raskasta tuliaisia. Aitoja alkuperäisiä ranskalaisia macaronsseja. Nnamm!! Ne on aivan ihania, mistään muualta ei saa yhtä hyviä. Arvatkaa vaan tuliko hirveä himo niihin. Täytyy tulla joku kerta Ranskan kautta kotiin :D
Viime perjantaina oli siis halloween. Unkarissa se ei ole mikään iso juhla. Aika samalla tavalla vietettän kuin Suomessa, eli ei oikein mitenkään erikoisemmin :D Lapsilla oli koulussa halloween ohjelmaa, koska ne opiskelevat amerikkalaisen opetus-suunnitelman mukaan ja Amerikassa halloween on hiukan suurempi juhla. Aamulla kouluun sitten lähtikin Spiderman, vampire monsterhigh sekä viikatemies. Illalla koulussa järjestettiin trick or treat tapahtuma. Ulos oli laitettu varmaan parisenkymmentä pöytää kävelylenkin varrelle ja lapset saivat kävellä reitin ympäri ja käydä joka pöydässä hakemassa karkkia. Ja sitä karkkia tuli ja paljon... varmaan kymmenen litran ämpärillisen verran. Ja paljon on vielä siitä määrästä syömättä :D
Viikonloppuna vietettiin vanhimman lapsen 11-vuotis syntymäpäivää. Minä lähdin kahden nuorimmaisen kanssa kaupunkiin ja Millipoppiin sillä välin kun synttärisankari juhli kaveriensa kanssa Lasertagissa. Käytiin myös puistossa katsomassa sorsia ja kaloja. Emilia sai nimittäin samana päivänä kultakalan, jonka nimeksi tuli Fini. Saa nähdä kauan kala pysyy hengissä...
Millenáris puistosta löytyy erilaisia taideteoksia, messuhalli,
teatteri, Millipop, leikkipuisto esim.
Alexanderin synttäkakku kahdella eri suklaa täytteellä. Kakku kertoo
tulevan ammatin, tämän hetkisen harrastuksen ja parhaimman futisjoukkueen ;)
Viikonlopuksi saatiin myös uusi auto käyttöön, joten nyt niitä on 3 tällä hetkellä. Autot vaihtuu vähintään puolen vuoden välein ja kohta on taas yhden vaihdon vuoro. Työpaikkaetujen hyvät puolet, niin mikäs siinä on autoja vaihdellessa. Tällä hetkellä ajan Nissan Gashgailla, joka on seuraavaksi vaihtovuorossa. Täytyy sanoa, että sillä on mukava ajaa. Ei ole liian iso näille pienille ja kapeille teille. Yksi autoista on Nissan Pathfinder, joka on kauheen kookas, mutta mukavan korkea, näkee hyvin ajaa. Ja uusin auto, Nissan Leaf. Se on aivan mahtava auto!! Oon ihastunut siihen ihan totaalisesti. Sähköauto, joka on tooodella hiljanen. Kun pysähtyy risteykseen ja radio ei ole päällä niin tuntuu kuin koko auto olisi sammuksissa. Takapenkeilläkin on lämmitykset. Auton muodot on yritetty tehdä mahdollisimman virtaviivaiseksi, ihan lamppuja pyöden. Itselle tulee auton ulkonäöstä hiiri mieleen ;D Mutta ei ollenkaan huonompi auto! Uutta autoa odotellessa..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)