sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Happy Independence Day Finland!

Tällä viikolla onkin sattunut ja tapahtunut kaikenlaista mukavaa ja ei niin mukavaa. Näin jälkeen päin naurattaa, mutta alkuviikko oli aika kauheeta aikaa ja osittain myös vaarallista. Viime viikonloppu oli aika sateinen ja sunnuntai-maanantai välisenä yönä oli ollut pakkasta. Tästä yhdistelmästä johtuen, tällä alueella missä asun (Budakeszi) ja lasten koulun alue (Nagykovácsi) oli aivan jäisten puiden peitossa. Ja tarkotan nyt siis ihan kunnolla jään peitossa. Kaukaa katsottuna puut näyttivät kauniin huuruisilta. Oksat ja puun rungot olivat noin 2 cm jääkerroksen alla. Tietysti puut ja oksat olivat painavampia kuin aikaisemmin jään takia, joten puita sekä oksia oli kaatunut joka puolelle ja tiet olivat aika riskialtista aluetta sillä hetkellä. Lapsilla ei sitten ollut koulua, koska koulusta oli mennyt sähköt poikki tämän jään takia. Ei ole kuulemma aikasemmin ollut tälläista luonnonilmiötä täällä näiden aikana. Lähdettiin sitten lasten kanssa maanantaina Millipoppiin viettämään sitä päivää. Keskustassa ei ollut mitään ongelmia, ei jäisiä puita eikä mitään muutakaan. Kotiin päin ajettaessa oli jo vähän ongelmia. Yhdessä mutkassa oli tullut sähkö- ja puhelinjohdot alas sekä oksia, keskelle tietä. Onneksi päästiin siitä ohi. Kadun varrella missä koti sijaitsee oli kaatunut iso oksa keskelle tietä. No, onneksi siinä oli juuri naapuri ulkona, joka ystävällisesti auttoi siirtämään järkälemäistä oksaa. Sinänsä se ei ollut kyllä järin turvallista, koska puista kuului koko ajan kauhea rätinä ja ritinä. Sieltä olisi voinut tippua koska vaan uusi oksa päälle. Kotiin päästessä mietittiin sitten perheen äidin kanssa, että kannattaako sitä lähteä Rollipolliin (yksi lapsista harrastaa voimistelua). Päädyttiin sitten lähteä, mutta kierrettiin toista tietä, missä ei ollut tullut puhelinjohdot alas. Ne jatkoivat matkaa Rollipolliin ja minä menin englannin tunnille. Englannin tunnin jälkeen lähdin bussilla kotia päin, mutta ei päästy kuin ehkä 2/3 matkasta, kun kuski ilmoitti, että käännytään takaisin Szell Kalman Ter:iin ( paikka mistä bussi lähtee ja metro sijaitsee). Poliisit olivat laittaneet tien poikki kaatuneiden puiden takia. Jäin siinä sitten pois ja lähdin kävelemään kotiin päin. Ajattelin, että kyllä varmaan päästävät läpi kun ei ollut pitkä matka kotiin. Siinä samalla kävellessä katsoin kun autot ja bussit kääntyvät ympäri ja ONNEKSI satuin näkemään tutun auton. Kello oli jo puoli 9 ja Rollipolli loppui 7, mutta näillä oli kestänyt kotimatka hiukan normaalia kauemmin ruuhkan takia. Hyppäsin auton kyytiin ja lähdettiin kokeilemaan toista reittiä kotiin jos se olisi vielä auki. No eipä ollut! Parikymmentä minuuttia aikaisemmin perheen isä oli vielä päästetty ajamaan kyseistä tietä kotiin, mutta meitä ei. Ja kun kerrottiin yhdelle poliisille, että missä me asutaan niin hän vaan sanoi että se on disaster area, ja sitä se kyllä oli!! Siinä sitten alettiin miettimään, että missä tuleva yö vietettäisiin. Onneksi lähellä asui suomalainen perhetuttu, joille soitettiin ja kerrottiin tilanne. Lähdettiin sitten sinne, saatiin onneksi sieltä yöpaikka. Lapset olivat innoissaan kun pääsivät sleep overiin kavereiden luo. Hyvä että joku näki tässä asiassa jotain positiivista :D Ei ollut järin järkevä veto lähteä sinä iltana ajamaan mihinkään, jälki viisautta!!
Onneksi päästiin seuraavana iltapäivänä takaisin kotiin toista tietä, vaikka aika kovat taivuttelut sai tehdä, että poliisi päästi läpi. Lapsilla ei ollut sitten koulua sinä päivänä.
Keskiviikkona koulusta ilmoitettiin, että sähköt oli saatu takaisin. Eikä sinä päivänä enää ollut puissa jäätä. Onneksi oli lämmennyt ja satanut niin jäät olivat sulaneet pois. Keskiviikko aamuna sitten lähdettiin ajamaan kouluun. Tiet ja teiden reunat olivat todella kamalassa kunnossa. Ihan kuin täällä olisi ollut joku isompikin hirmumyrsky. Teitä (mikä varrella asutaan) ei ollut vielä virallisesti avattu, mutta perheen isä oli päässyt joka päivä kulkemaan töihin ja takaisin, joten ajateltiin, että kyllä sitten minäkin pääsen. Kun olin vienyt lapset kouluun ja ajoin takaisin niin enpäs päässytkään!! Poliisit esti. Oli sitten toooodella kiva viettää jossain aikaa ja miettiä, että mitäs nyt!? Eikä minulla ollut kuin puhelimet ja muutama sata huffia mukana. Alkoi ärsyttää koko tilanne ja olis tehny mieli lähtee lätkimään... Yritin epätoivosesti kuluttaa aikaa kaupungilla ja iltapäivällä menin kouluun lapsia odottamaan jo pari tuntia aikasemmin. Kun lapset oli kyydissä, lähdettiin kokeilemaan jospa poliisit päästäisivät läpi. Meidän onneksi tiet olivat jo avattu ja päästiin kotiin. Sen jälkeen tiet ovatkin olleet auki ihan normaalisti.
 Mutta siis tämä oli jotain aivan järkyttävää!! Satuttiin asumaan juuri sillä kohdalla, missä kylmärintama oli mennyt ja jouduttiin kokemaan tämä kaikki. Onneksi sentään sähköt olivat tallella, joillain oli nekin menneet. Että sellanen aloitus joulukuulle! :D

Millipop

Jäisiä puita ja niitä riitti...

Katu, jonka varrella asun näyttää nyt tältä.


Lauantai päivä menikin töiden parissa. Lasten vanhemmat lähtivät illalla Itsenäisyyspäivä juhlille. Suomen suurlähetystö järjestää joka vuosi juhlat Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kuulemma oli ollut pari sataa suomalaista juhlijaa juhlimassa, työläisiä, opiskelijoita, eläkeläisiä... Jatkot olivat olleet Four Seasons- hotellissa, joka on yksi hienoimmista hoteilleista täällä Budapestissä. Lapsillekin oli järjestetty torstaina omat juhlat, mutta ne jäivät nyt väliin tällä kertaa. Näin meni minun Itsenäisyyspäivä tällä kertaa, töiden parissa. Sunnuntaina lähdin sitten kaupungille ostoksille ja fiilistelemään jouluvaloja. Sade hiukan pilasi tämän fiilistelyn, mutta muuten tuli mukava päivä vietettyä. 

Coca-cola tölkeillä koristeltu joulukuusi WestEndin ostoskeskuksessa.


Ensi viikonloppua odotankin jo innolla. Lähden käymään Wienissä :) Pääse hetkeksi kokonaan pois tästä talosta ja fiilistelemään Itävallan jouluvaloja ja -markkinoita. Tuossa vieressä vähän matkan päässä kun se on, niin onhan se nähtävä! Ja kaksi viikkoa niin pääsee Suomeen!!! :) Ja nyt on varattu helmikuullekin lennot suomeen. Lasten hiihtolomalla (21.-28.2.) perhe lähtee viikoksi Itävaltaan laskettelemaan niin minä tulen suomeen hiihtämään (jos on lunta!!)  :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti