perjantai 10. huhtikuuta 2015

Happy Easter!!

Pääsiäinen tuli vietettyä tänä vuonna sukulaisten seurassa, joita harvemmin näkee. Meitä oli täällä kolmesta eri sukupolvesta, joille kaikille Budapest oli uusi kaupunki. Perjantai oli lapsilla vielä koulupäivä, jonka jälkeen heillä alkoi viikon pääsiäisloma. Joten itsellänikin on pitkä vapaa meneillään. Ainoa työpäivä tällä viikolla oli tiistai, joilloin lasten vanhemmat palasivat töihin ja isovanhemmat Ruotsista eivät olleet vielä tulleet. Perjantaista maanantaihin kaupunkia tuli esiteltyä ja käveltyä ristiin rastiin niin vanhoissa kuin uusissa paikoissa sekä monessa erilaisessa kahvilassa ja ravintolassa käyden. Sää nyt ei ihan suosinut meitä. Kauhean tuulinen ja kylmä viikonloppu, mutta sateilta vältyttiin vaikka pilvet oli aika epäilyttävät. Eli aivan eri meininki kuin tänään, nyt täällä on aurinko paistanut koko päivän, kovasta tuulesta ei ole tietoakaan, lämpötila huitelee korkealla ja tuli nähtyä ensimmäiset perhosetkin :)  Mutta ennen kuin kerron enempää pääsiäisestä pitää näyttää kuva, että Nissan on uusi jalkapallo sponsori. Piti kuukausi sitten laittaa tämä alla oleva kuva kun tieto tuli, mutta on tullut aina unohdettua :D tyypillistä!!


Lauantai oli meidän shoppailupäivä, koska muina päivinä kaupat olivat pyhien takia kiinni. Poikettiin Saint Michael:in kirkkoon, joka on aivan ostoskadun (váci utca) varrella. Ensimmäisen kerran se löydettiin 1230 luvun kieppeillä, jonka jälkeen se on tuhoutunut kokonaan pariin kertaan. Kiitos turkkilaisten! Nykyinen kirkko on 1700 luvulta, jonka jälkeen sitä on pariin otteeseen kunnostettu ulkoa ja sisältä. Kyseisellä kadulla oli myös seuraava löytö..  ;)

Smoking donkey!

Pääalttari, jonka kuvassa Saint Dominic ja Virgin Mary. Mikä ei kylläkään näy kuvassa hyvin ;D




Poikettiin myös Szent István Bazilikaan (St. Stephen's basilica), joka oli aika näyttävä sisältä päin. Siellä oli myös pyhä käsi esillä, pala jonkun korkea arvoisen ihmisen kädestä laitettuna lasilaatikkoon. 








Pääsiäisen kunniaksi oli Deák Ferenc Terille laitettu isot pääsiäismunat sekä teksti 'Budapest'.




Sunnuntaina käytiin Pääsiäismarkkinoilla Buda-linnan alueella. Siellä oli paljon perinteisiä unkarilaisia käsitöitä ja leivoksia myynnissä, katuruokaa sekä muuta ohjelmaa. 




Kukatkin kukkivat ja mansikat olivat punaisia. Nämä on sellaisia kukkia, jotka eivät tarvi minkäänlaista hoitoa tai kastelua ;)


Siinä oli pullapitkolla kokoa! Jostain luin, että siitä riittäisi noin 2000 ihmiselle, enkä yhtään ihmettele. Oli sillä sen verran pituutta ja leveyttäkin. 


Unkarissa on pääsiäisenä muuten perinteenä että miehet heittävät ämpärillisen vettä naisten päälle. Se liittyy jotenkin naisten hedelmällisyyteen. En muista haluttiinko sillä lisätä vai vähentää hedelmällisyyttä, mutta ihan omituinen perinne, nais parat! :D



Tällainen söpöliini löytyi!! :)

Josta myös muokkasin teille kevät tervehdyksen!


Vienna- tyylinen kahvila-ravintola Central, joka on ollut auki 1887-luvulta asti. 

Gerbeaud- kahvila bistron jäätelöannos!

Melkein kaikki kuvassa ja niin edustavina että !! :D 

Pääsiäispäivän pääsiäisherkut Budapest Bisztró:ssa! :)

Käytiin syömässä mm. La Coppola nimisessä sisilialaisessa ravintolassa, joka oli ihan ok paikka. Ruoka oli hyvää, mutta palvelussa olisi ollut parantamisen varaa. Ruoan ja varsinkin jälkiruoan valmistaminen ja pöytään tuonti kaikille samaan aikaan näytti olevan iso ongelma heille :D  Ravintolan seinässä luki näin: ' To have seen Italy without having seen Siscily, is not to have seen Italy at all.' - Goethe. 
Eräs toinen paikka missä käytiin oli Pampas, argentiinalainen pihviravintola. Siellä palvelu oli aivan päin vastainen, saatiin kaikki ruoat samaan aikaan ja palvelu oli hyvä. Annokset olivat hienoja ja maistuvia, vaikkakin itselleni tuli omaan makuun liian pippurinen kastike. Muissa paikoissa missä käytiin syömässä tai kahvilla sattui erikoisia tarjoilijoita kohdalle, omalla tavallaan huvittavia tyyppejä, mutta pidemmän päälle hiukan rasittavia ;D

Tuli vietettyä erilainen ja todella mukava pääsiäinen eikä sitä ihan perinteisiä suomalaisia pääsiäisherkkuja unohdettu, vaikka ei ollakaan Suomessa. Tuli syötyä Fazerin Mignon muna ja mämmiä, kiitos mämmistä Paulalle, Tuulialle ja Jarmolle kun toitte mukananne! :) Ja kiitos muutenkin koko porukalle seurasta! :)

1 kommentti:

  1. Kiitos seurasta��..yhdessä Budapestissa koettuja hetkiä on hieno muistella!

    VastaaPoista